keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Lämpöpussi turvakaukaloon




Turvakaukalon lämpöpussi on nyt vihdoin valmis. Huovutin sen soikion mallisen muotin päälle molemmin puolin. Siniset kuviot tein neulahuovuttamalla ennen rullausvaihetta. Harmaata villaa kului paljon, noin 15 € edestä, grammamääriä en muista. 

Lämpöpussin kuivuttua ompelin siihen vetoketjun käsin ja leikkasin takapuolelle vyöaukot. Vyöaukkojen kohdistaminen ei ollutkaan niin vaikeata kuin luulin, koska sain mallin turvakaukalon irroitettavasta päätyynystä. 

Lämpöpussista tuli paljon paksumpi kuin prototyypistä, joten en voinut tehdä huppuun kiristysnauhaa. Paksuuden ansiosta lämpöpussi on varmaan tarpeeksi lämmin, mutta toisaalta se on vähän tönkkö avattuna, mikä hieman harmittaa. 




Nähtäväksi jää miten lämpöpussi tulee toimimaan käytännössä. Mikäli tilalle joudutaan ostamaan kaupan lämpöpussi, huovutettu pussi sopii hyvin ainakin parvekevaunuihin. 




perjantai 25. marraskuuta 2011

Ponnaripipo



Neuloin itselleni ponnaripipon, jotta pipoa voisi pitää päässä myös hiukset kiinni ilman että se nousee liian ylös. 




Tein pipon kaksinkertaisesta ruskeasta alpakkalangasta. Sain siitä oikean kokoisen, kun neuloin ensin 15 silmukalla ainaoikeinneuletta niin pitkän kaistaleen, että se meni pääni ympäri. Tämän jälkeen ompelin kaistaleen ylä- ja alareunat kiinni muutamilla pistoilla ja poimin yläreunasta silmukat sukkapuikoille. Sukkapuikoilla jatkoin suljettua sileää neuletta. Aloin ensin kaventaa liian aikaisin, vaikka sovittelinkin pipoa päähäni aina välillä. Jouduinkin sitten purkamaan kaikki kavennukset ja neulomaan pipoon muutaman lisäkerroksen ennen kuin sain kavennukset osumaan oikeaan kohtaan. 

Olen käyttänyt pipoa jo muutaman kerran ja ponnariaukon ansiosta se tuntuu pysyvän hyvin korvilla.




maanantai 21. marraskuuta 2011

Prototyyppi

Ajattelin huovuttaa vauvalle lämpöpussin, joka sopii myös auton turvakaukaloon. Koska lämpöpussiin menee paljon villaa ja se on aika suuritöinen, tein ensin pienemmän mallikappaleen testatakseni, miten idea kannattaisi toteuttaa.



Mallia suunnitteluun otin internetissä myytävistä lämpöpusseista. Huovutin mallikappaleen samalla tavalla kuin tossutkin, mutta kaava oli tällä kertaa tuollainen soikion muotoinen. Kun villa oli huopunut hyvin kiinni, leikkasin kaavan toiselle puolelle vetoketjuhalkion ja hupun aukon. Tämän jälkeen poistin kaavan ja rullasin pussin tiiviiksi. Vetoketjun ompelin huopaan kiinni käsin. 

Prototyypistä tuli mielestäni niin onnistunut, että aion kokeilla sitä seuraavaksi suuremmassa koossa. Kooksi suunnittelin noin 40 * 80 cm. Lisäksi aion tehdä jotain kuvioita lämpöpussin etuosaan. Jännä nähdä, miten suurempi lämpöpussi tulee onnistumaan! Yhtenä ongelmana tulee ainakin olemaan se, miten saan viisipistevöiden aukot leikattua juuri oikeisiin kohtiin.


Tätä pienempää lämpöpussia lapsi voi käyttää sitten isompana leikeissään.

torstai 17. marraskuuta 2011

Lapaset ja kämmekkäät

Laitan tähän väliin pari viime keväänä neulomaani työtä, koska uudemmat ovat vielä viimeistelyä vailla. Huovutustöitä on kyllä jo valmiina, mutta laitan niitä myöhemmin, koska ensisijaisesti tämä on kuitenkin neuleblogi.



Näitä vihreitä villalapasia pystyn pitämään alpakasta neulottujen lapasten päällä. Alpakka- ja villalapaset päällekkäin onkin ihanan lämmin yhdistelmä pakkasella. Valkoiset kuviot on tehty virkkaamalla valmiiden lapasten päälle.

Harmaisiin kämmekkäisiin neuloin valepalmikkoa ja peukalokiilat. Tein ne puikoilla 2,5 ja niistä tuli mielestäni huikan liian tiiviit. Isompi puikkokoko olisi varmaan ollut parempi.




tiistai 15. marraskuuta 2011

Isommat koiratossut

Kun siskoni näki vauvan koiratöppöset, hän halusi itselleen samanlaiset. Huovutin siis toiset tossut koossa 37. Toivottavasti tossut ovat mieleiset.






Tossujen sisäpuoli on ruskeaa villaa ja ulkopuoli valkoista. Kuviot tein taas neulahuovuttamalla ennen rullausvaihetta. Tossut saavat näköjään vähän eri ilmeitä eri kulmista katsottuna.




lauantai 12. marraskuuta 2011

Villahousut

Neuloin ruskeasta alpakkalangasta vauvalle sukalliset villahousut. Ohje on Yhteishyvän sivuilta. Muokkasin ohjetta hiukan neuloessani, koska käyttämäni lanka oli paljon ohuempaa kuin ohjeessa. Ajattelin, että housut menevät varmaan aika kauan, koska housuosa on joustavaa ja sukan terää voi lapsen kasvaessa purkaa ja neuloa pidemmäksi. Lopuksi sukkaosan voi purkaa vaikka kokonaan ja jatkaa resoriosaa pidemmäksi.



Alpakkalangan huonona puolena on se, ettei sitä voi pestä koneessa. Saa siis nähdä, miten tällaiset isommat neuleet toimivat käytännössä. Voi olla vähän hankalaa, jos niitä joutuu usein pesemään käsin.


tiistai 8. marraskuuta 2011

Keramiikkaa

Tämän kulhon tein keramiikkapajassa jo viime keväänä. Se on tehty kaulimalla valkosavesta ensin tasainen levy ja leikkaamalla se sitten ympyräksi. Levyn päälle kaulin pitsiliinan avulla kuvion ja laitoin levyn muovikulhoon kuivumaan. Kuvassa kulho näyttää lähinnä lautaselta, mutta oikeasti astia on syvempi.


Tein samalla myös muita yksinkertaisia pikkujuttuja.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Totorot

Kävin toissa viikolla ensimmäistä kertaa avoimessa kankaanpainopajassa ja valmistin siellä valotetun seulan. Valotin seulalle kolme erilaista kuviota, joista viime viikolla käytin painamiseen Totoro-kuvaa. Sopivan kuvion löysin Wikipediasta. Jäljensin kuvan kalvolle ja väritin mustavalkoiseksi. Suoraan netistä otettua kuvaa ei voinut käyttää, koska siinä oli varjostuksia. Painoin kuviota vauvan vaatteisiin ja kangaspaloille, joista aion ommella myöhemmin mm. Totoro-pussukoita. Painovärit sekoitin itse.






torstai 3. marraskuuta 2011

Huovutetut istuinalustat


Huovutin kaksi istuinalustaa samalla teemalla. Ruskea alusta on kokoa 52*46 cm. Ajattelin, että se sopii alustaksi esimerkiksi pulkkaan tai vaunuihin kylmänä päivänä. Huopa on tehty laittamalla ensin monta ohutta kerrosta ruskeaa villaa päällekkäin ja päällimmäiseksi kuviot valkoisesta ja vihreästä villasta. Tämän jälkeen huovutin alustaa ohuen verkon läpi niin kauan, että kuviot huopuivat kiinni. Sitten laitoin huovan kankaan väliin ja rullasin sitä bambumaton sisällä pyyhkeeseen käärittynä useita kertoja sekä vaaka- että pystyssuunnassa. Toinen istuinalusta on tehty samalla tavalla. Sen koko on 40*36 cm.